Ostoskori:

0

Lisää kuvia

Työelämän taktiikkataulu

32,90 €

Esittely

Tämän päivän huippu-urheiluvalmentajat ovat haluttuja puhujia ja luennoitsijoita. Janoamme tietää, mistä tekijöistä toimiva joukkue ja kulttuuri muodostuvat. Huipputason kilpaurheilu tarjoaa tähän selkeimmät ja kutkuttavimmat esimerkit.


Työelämän taktiikkataulu -kirjassa ääneen pääsevät eri lajien huippuvalmentajat ja -vaikuttajat (mm. Jukka Jalonen, Marianne Miettinen, Tapio Korjus, Lasse Kurronen, Jarmo Riski, Minna Tervamäki, Jukka Holtari, Mikko Manner), jotka raottavat omia valmennusmetodejaan, sekä pohtivat kuinka niitä voisi istuttaa osaksi myös normaalia työelämää. Työelämän taktiikkataulu perustuu kirjoittajan omakohtaisiin havaintoihin, laajaan lähdemateriaaliin, sekä eri valmentajien kanssa käytyihin keskusteluihin.


Työelämän taktiikkataulu on urheilukirjan ja business-kirjan sekoitus, jonka kohderyhmänä ova itsensä kehittämisestä kiinnostuneet ihmiset.


Harri-Pekka Pietikäinen on koulutettu tv- ja elokuvakäsikirjoittaja. Hän työskentelee Otavamedia OMAssa liikkuvan kuvan kaupallisena tuottajana ja on meritoitunut viime vuodet mainoselokuvien saralla. Valmennuskokemusta hänellä on jääkiekosta sekä salibandysta, josta jälkimmäisessä hän on valmentanut junioreita SM-tasolla.

TAI

Tiedot

Lisätiedot

Kirjailija Harri-Pekka Pietikäinen
ISBN 978-952-350-138-6
Kustantaja Fitra
Sivumäärä Ei
Ostoskori

Ostoskori on tyhjä.